MONOLITO QALANAKAN SÄWIPA
Jose Luis Lima Mamani(2013)
Lingüística-UPEA
El Alto, La Paz- Bolivia
I
Wiraxuchax wali yatintat ñiq’i lluchirïnwa. Jupax qullunak luchïna, jawiranak uñstayäna; ukat mä urux wali llakisitaw jachapamp Titicaca qutx uñstayäna.
Munasiñamp qalat luratanakapax Jupan Qullan samanapampiw samatatapxäna. Ukampirus, janiw mayakikänti jan ukax waranq waranqanakaw kunayman uñtani, isini ukhmarak kunayman amtaniw jaqi uñtat qala khithutanakax jakañ qalltapxatäna.
Ukapachax ch’uju pachas kunayman jaqi kunkanakamp jaylliwinakamp irnaqaw uxunakampiw phuqhranttäna. Ukat Janiw axsarkaña, ch’amaka ukhamarak jan jakkañ uraqixänti.
II
Nayrapach jakaw qalltanx jaqinakax Wiraxuchan kamachinak utt’ayataps iwxanakaps iyaw sapxänw sapxiwa. Suma qamañ jakawiw ayllunakans utjañanakans sapürunjam kunkachayatäna. Taripawix janiw luratakänti, kunatix illapt’añ yänak lurkamayax irnaqañ yänakw lurapxäna. Wiraxuchax wali munasiñampiw uraqirux uñch’ukïna, jaqinakar llakisiñanaks janchi usunaks apaqasaw yänakamp k’uchisiñamp jakawinakaparux phuqhayäna.
Ukampirus, mä urux supayan jaqinakar jan walt’ayañapax qilqatänwa. Supayax jan amuykañ salqantawimpiw uraqir purïna ukat jaqinakax supayar ist’asax taqiniw Wiraxuchan yatichawinakapx jan istxapxänti. Jupanakax jan walt’ayir ñanqha ch’axwawinakampiw markachirinakarux apnaqapxäna. Taqikun munañaw jaqinakarux luqhirayäna. Jach’a jach’ munañas jaqi janchi munañas mayar tukutaw markachirinakan chuymapankäna.
Ukhamaw walja maranak jupanakax Wiraxuchan yatichawinakapat phiskasis jakapxäna; Ukampirus, jisk’ankañapatx wali jach’a ch’amaniw tukupxäna. Suma qamañs uñisipxänwa. Jan ukax ñanqha jakawiw jupanakan wali munat jakawinakapaxäna.
III
Wiraxuchax ukham uñjasax phiñasitaw mach’a maranaka, uraq khathatiwinaka, ñanqha usunaka ukat juk’amp jan walt’awinak markachirinakarux puriyäna. Ukampirus, jupanakax janiw kuns ist’apkänti; jan ukax juk’ampiw lunthataws k’arisiws illapt’aws lurapxäna.
Wiraxuchaxa, jaqinakan jan iwxanakap phuqhapxatap ukhamarak jan wali lurapxatap uñjasax wali phiñasitaw jupanakarux jach’a jach’ tukuñanakapa, taqi kun munañanakapa, jan wali lup’iwinakap t’unjasaw taqinir qalar tukuyatäna.
Ukatx mayampiw jakawix ch’uju uraqir tukuyat kutt’äna. Pachamamas jan jakirinakaniw qhipharäna.
LA LEYENDA DE LOS MONOLITOS
PAREDES, Candia Antonuio.(1998: 158-160) La leyenda de los Monolitos .Leyendas de Bolivia. Tercera Edicion. Librería Editorial Popular. La Paz- Bolivia.
I
Mágico alfarero era Wiracocha. Modelaba montes, diseñaba ríos y en un día de tristeza, de una lágrima suya creó el lago Titicaca.
A su soplo divino tomaron vida las figurillas que él pacientemente había esculpido en granito. Y no fue una sino millares de estatuillas con variedad de vestimenta y en diferentes actitudes que comenzaron a vivir.
En ese instante el silencio se pobló de voces humanas, de melodías musicales, de ruidos de trabajo, y el paisaje agraciado por el hombre dejó de ser fosco, huraño e inhóspito.
II
Cuentan que en el principio de sus días las gentes aceptaban las leyes dictadas por Wiracocha. La paz anidaba en los hogares y se acrecentaba en los pueblos con naturalidad. La justicia era innecesaria y en vez de armas se fabricaban instrumentos de trabajo. Wiracocha miraba complacido a la tierra, y alejando del hombre la tristeza y el dolor físico, lo colmaba de bienes y gracias.
Pero estaba escrito que un día irrumpiría Supay, deidad maléfica. Legó en trazas disimuladas y al escucharlo todos volvieron las espaldas a las enseñanzas sabias de Wiracocha. Tornadizos y crueles hicieron de la guerra el medio preferido para dominar pueblo. La codicia rebasó en el alma de aquellas gentes. La lasciva y la soberbia, hermanadas, les henchían los pechos.
Y así mucho tiempo, vivieron burlescos de las primeras enseñanzas. Se sintieron fuertes en su pequeñez. Abominaron del bien y el mal fue su inseparable compañero.
III
Wiracocha, primero advirtió su poder mandándoles sequia a sus plantaciones, cataclismos en sus tierras, pestes y castigos mil, pero ellos hicieron caso omiso del aviso divino y no enmendaron su conducta, la profundizaron más con el robo, la mentira y el crimen.
Wiracocha, atribulado por la desobediencia de su pueblo, en un instante de indignación aplastó la soberbia de esas gentes, destruyó su codicia, cobró su lasciva convirtiéndoles a todos en estatuas de piedra.
Nuevamente en la tierra se hizo el silencio y fue el paisaje un inmenso sepulcro de soledad.
No hay comentarios:
Publicar un comentario